Radiokampanja kasvatti Janneniskan verkkosivujen kävijämääriä jopa 20 % ja tuplasi yhteydenotot

Kun henkilönostimien vuokraukseen erikoistuneen Janneniska Oy:n ensimmäinen radiokampanja päättyi, tulokset puhuivat heti puolestaan: verkkosivujen kävijämäärät kohosivat 20 prosenttia ja yhteydenotot verkkosivujen kautta tuplaantuivat. Onnistunut kampanja oli lähtölaukaus monivuotiselle strategialle, jonka on tarkoitus kasvattaa Janneniskan pitkän aikavälin tunnettuutta kuluttajasegmentissä – omakotitalo- ja pientaloasukkaiden sekä mökkiläisten keskuudessa.

Janneniskan onnistuneen ensimmäisen radiokampanjan taustalla on noin vuosi sitten aloitettu strategiamuutos, jonka on tarkoitus seuraavan noin puolentoista vuoden aikana tehostaa yritystoimintoja usean radiokampanjan avulla. Yritysasiakkaiden rinnalla Janneniska keskittyy nyt myös tavallisiin kuluttajiin ja tavoitteena on saattaa b-kortillisten henkilönostimien vuokraus heidän tietoisuuteensa.

”Toteutamme kampanjaa Foppan kanssa ja olemme ensimmäisen jalkautuksen tuloksiin erittäin tyytyväisiä. Aiemmin meidät yhdistettiin korkeampiin, usein yrityksille tarkoitettuihin nostimiin. Tämä kävi ilmi esimerkiksi kuluttajatutkimuksessa, jossa tuhannesta ihmisestä lähes 400 tunsi Janneniskan brändinä, mutta tavallisille kuluttajille tarkoitetut nostinpalvelut eivät olleet tuttuja esimerkiksi omakotitalohankkeiden yhteydessä. Tulimme lopulta siihen tulokseen, että radiomainonta olisi meille se tehokkain tapa saada kuluttajat tästä tietoiseksi”, kertoo Janneniska Oy:n asiakkuus- ja markkinointipäällikkö Sari Taussi.

Radiosta nostetta kohdeyleisön tavoittamiseksi

Jo heti ensimmäisen kampanjan alusta lähtien kävi selväksi, että radio oli juuri oikea valinta kohdeyleisön tavoittamiseksi, sillä verkkosivujen seurantapalvelun avulla yhtiön johto sekä myyjät saivat reaaliaikaista tietoa vierailijamäärän nopeasta 20 prosentin kasvusta sekä yhteydenottopyyntöjen tuplaantumisesta.

”Radiokampanjassa halusimme panostaa laadukkaiden äänisisältöjen tekemiseen alusta asti kunnolla. Tällä varmistimme, että radiomainokset varmasti huomataan ja että ne herättävät tunteita sekä saavat kohderyhmän aktivoitumaan. Mainosten pohjatyönä toteutettiin äänibrändäys -projekti ja vasta sen jälkeen luotiin mainonnan konsepti sekä spottien käsikirjoitukset”, Taussi kertoo.

“Radio oli juuri oikea valinta kohdeyleisön tavoittamiseksi.”

Äänibrändäyksen suunnitteli ja toteutti Bauer Median Lauri Domnick tiimeineen.

Radiolla tavoitettiin jopa 1,5 miljoonaa ihmistä – 49 prosenttia haki lisätietoa Janneniskasta

Ensimmäisen radiokampanjan päättymisen jälkeen Bauer Media toteutti kuluttajatutkimuksen, jonka tulokset olivat erittäin vakuuttavat. Janneniskan radiokampanjan huomioarvo oli 50 prosenttia Bauer median kuulijoista – yli 1,5 miljoonaa ihmistä – ja mainonnan huomanneista 49 prosenttia oli hakenut tai sanoo hakevansa lisätietoja yrityksestä. Lisäksi jopa 54 prosenttia oli suositellut tai sanoo suosittelevansa Janneniskaa yrityksenä ja ostoaie on jopa 38 prosenttia.

“Radio tavoitti 1,5 miljoonaa suomalaista.”

”Lukujen valossa voimme nähdä, että mainoksemme viesti jäi heti ihmisten mieleen ja tarpeisiimme suunniteltu äänitunniste toi mainontaan tunnistettavuutta. Kyse saattoi olla siitä, että leikittelimme mainoksessa hieman huumorilla, mutta myös sen takia, että olimme täysin uusi mainostaja radiossa”, Taussi arvelee.

Pitkäjänteinen tunnettuuden rakentaminen jatkuu

Kokonaisuudessaan radiokampanja, useine jalkautuksineen tulee kestämään noin pari vuotta eli olemme vielä alkutaipaleella kuluttajien houkuttelemiseksi, Taussi kertoo.

”Uudessa strategiassamme luotamme tunnettuuden kautta tulevaan kasvuun, jota toteutamme pitkäjänteisesti radion avulla. Saamme Foppalta suurta apua muun muassa radiokampanjoiden optimointiin ja jaksotuksiin, ja heidän kanssaan on ollut todella helppo toimia, sillä he ymmärsivät heti mitä hankkeellamme tavoittelimme. Heillä on media-alan erittäin vahva ammattitaito ja he tietävät, miten asiat kannattaa tehdä, jotta liiketoiminallisia tuloksia saadaan aikaiseksi.”

Foppalla on media-alan erittäin vahva ammattitaito ja he tietävät, miten asiat kannattaa tehdä.